Kemin Keilailuliitto

Lapin runkosarja päättyi Torniossa

Lapinsarjan viimeinen, yhdeksäs, osakilpailu saatiin valmiiksi lauantaina Tornion keilahallilla. Runkosarjan jatkoon menijät olivat ratkenneet jo viimeistään edellisessä, Rovaniemellä käydyssä, osakilpailussa. Torniossa pelissä oli vielä lohkojen viimeisten sijojen ratkaiseminen. Jonkin verran siellä muutoksia saatiinkin keilattua.

Ykköslohkossa Rallin ja Kemkein yhteisjoukkue löysi pitkästä aikaa onnistumisia muuten aika harmaana  edenneeseen kauteensa. Tällä kertaa tuli jopa kaksi sarjavoittoa ja kaiken kaikkiaan komeat 9 pistettä sekä lohkossa kahden sijan parannus, neljännelle sijalle. Ykköslohkosta finaaliin menivät, ylivoimaisesti, lohkoaan koko kauden hallinnut, O-K ja selkeänä kakkosena keiloja kaatanut Kaamos1 -joukkue.

Kakkoslohkon viimeisellä rupeamalla VeiKei löysäsi loppumetreillä, kuin Usain Bolt satasen alkuerän kalkkiviivoilla. Torke puolestaan otti kotiluolassaan voiton huimalla tuloksella 5493. Voitto kannatteli Torken lohkonsa neloseksi. AuPa/Jämi yhteisjoukkueella oli jo ilmeisesti vatsa täynnä, kun Innon kakkostiimi yllätti ja otti osakilpailun kakkostilan. Lohkon sijoituksissa se ei kuitenkaan riittänyt, kuin hieman kaventamaan eroa kakkossijaan.

>Lapisarjan tulokset<

Corona Areenalla kisaavat Lapin kovimman porukan maineesta O-K, Kaamos1, VeiKei ja AuPa/Jämi. Finaali  on 13.4.