120 kaatunutta Kemissä

Lauantaina 23.2. todistettiin ankaraa tapahtumaa Kemin keilahallilla. Mauri Aapajärvi aiheutti 120:lle keilalle kaatumisen Helkama Open finaalin toisessa sarjassaan. Vastaavia keilojen kaatumisia on paatuneelle keilaajalle tapahtunut kuulemma aiemminkin.

Vasurien taistelu Kemissä

Kemin keilahallissa kaadettiin urakalla keiloja Helkama Open finaalissa. Seitsemän sarjan jälkeen oli 20:n keilaajan ryhmästä karsittu neljä, lopuksi käytävään, Match Playhin. Match Playn ensimmäisessä pelissä päättyi Juha Ollonqvistin urakka . Oskari Hannunen vei tiukan pelin viidellä pisteellä ja jatkoi toiseen peliin Mika Söyrinkiä vastaan. Mika keilasi kakkospelin alkuun kuuden kaadon putken, johon Oskari ei pystynyt vastaamaan. Oskarille kuitenkin hieno kolmas tila.

Viimeisessä pelissä Mika kohtasi, alkukilpailun ykkösen ja 300 toiseen sarjaan keilanneen, Mauri Aapajärven. Peli eteni tasaisissa merkeissä Mikan ollessa hieman niskan päällä. Ruuduissa 7 ja 8 Maurilla oli momentum, kahdella peräkkäisellä kaadolla. Maurin loppukiri lopahti kuitenkin ysiruudun jättöön. Mika ei tuota enää antanut anteeksi, vaan nautiskeli vielä sarjan loppuun kaatoputken.

 

Kinopirtti Open

Kinopirtti Open_A4

>KINOPIRTTI<

Ensimmäiset Helkama Open finalistit

Ensimmäiset finalistit selvisivät lauantaina, kun Helkama Openin ykkösjakson viimenen lähtö valmistui. Jo aikaisessa vaiheessa ensimmäisen jaksokilpailun kärkeen siirtynyt Juha Ollonqvist säilytti paikkansa jakson loppuuun asti. Turbon ensimmäisestä jaksosta finaaliin menevät Toni Viitakangas ja Tuomas Uusinarkaus.

Seuraavan jakso aloitetaan tiistaina. Samalla alkaa myös turbojen kakkosvaihe.

O-K ja Torke voittoihin Kemissä

O-K otti ylivoimaisen voiton Lapinsarjan lohko1:n kisassa lauanataina. O-K:n parhaasta suorituksesta vastasi Toni Viitakangas tuloksella 1422.  Kaamos1 joukkue otti kakkospaikan ennen Innon ykkösjoukkuetta.

Kakkoslohkossa käytiin tiukka kisa kärkisijoista. Yhdellä heittopisteellä oli tällä kertaa odottamattoman suuri merkitys kokonaispisteissä. VeiKei keilasi heittopistetuloksen 4811 ja Torke pisteen vähemmän 4810. Tuolla yhdellä heittopisteellä VeiKei sai kaksi raskasta pistettä. Kenen paikkoheitto sen ratkaisi? AuPa/Jämi  -yhteisjoukkue päätyi lopulta samoihin raskaisiin pisteisiin VeiKei:n kanssa kisan kolmannelle sijalle. Kakkoslohkon ja lauantain kovimman tuloksen teki VeiKei:n joukkueessa keilannut Juha Ollonqvist 1488.

>LAPINSARJAN TULOKSET<

 

27. HELKAMA OPEN

Keilakisa 2019
Keilakisa s2 2019

VeiKei FINAALI

Mikko Lamminen otti komean voiton!

Lapinsarjaa Rovaniemellä

Lauantaina käytiin Lapinsarja viides kierros Rovaniemellä.

Lohkon 2 kärjessä kierroksella olivat Into2 ja VeiKei. Komannen sijan otti yhteisjoukkue AuPa-Jämi . Juha Ollonqvist vastasi kakkoslohkon ja koko kierroksen ylivoimaisesti kovimmasta tuloksesta 1291.

Lohkossa1  Rovaniemen Kaamos1 oli kovin ryhmä ja O-K ja Virkaheitot ottivat seuraavat sijat. Pitkän matkalaisille jäi kehnojen pallojen lsäksi vain jäännöspiteitä kotiin vietäväksi. Lohkossa 1 parhaan tuloksen kierroksella keilasi Pekka Timonen 1245.

Ykköslohkossa O-K on karannut jo muilta. Toisesta finaalipaikasta on vielä kovakamppailu edessä. Rallin ja Kemkein yhteisjoukkeella alkaa olla kohta valmentajan vaihto edessä.

Kakkoslohkon kärjessä on VeiKei. Lohkon peräpäässä Kaamos2:lla alkaa tulla kiire, mikäli mielii finaalikisaan.

VeiKei finalistit

Finaali alkaa maanantaina 14.1.2019 klo 17:30

Into seuraottelun kovin

Tiistain seuraottelun ykköstilan vieritteli Into.

TULOKSET