Kemin Keilailuliitto

Tuomas Uusinarkaus Kinopirtin voittaja

Maanantaina aprillipäivänä ei keilahallilla huijattu eikä juotu kuravettä sillin päälle. Kisa aloitettiin viiden sarjan alkukilpailulla, jota hallitsi Tero Koivisto tuloksella 1206 (5 sarjaa). Toisena alkukilpailun jälkeen oli Tuomas Uusinarkaus tuloksella 1127. Jukka-Pekka Koivisto jäi Tuomaksesta neljän pisteen päähän ollen kolmas keilaaja ja pudotuspelin ensimmäisessä pelissä Jorma Soppelan kanssa, joka sijoittui alkukilpailun neljänneksi pistein 1096.

Pudotuspelin ensimmäisessä pelissä oli ehkä havaittavissa jonkin verran jännitystä molempien tehdessä jättöjä. Jukka-Pekka vei lopulta voiton pistein 192-165. Jukka-Pekka jatkoi toiseen peliin, jossa hän kohtasi Tuomas Uusinarkauksen. Tuomas sai pallonsa tekemeään pakassa paremmin töitä vieden pelin 236-208.

Viimeisessä ja ratkaisevassa pelissä Tuomas kohtasi Tero Koiviston. Tuomas oli jo edellisessä pelissä löytänyt hyvän tehon heittoonsa. Tehoa tuntui olevan vähän liikaakin, kun yksi keila pyrki jäämään pakan keskeltä pystyyn lähes täydellisestä taskuosumasta pariinkin otteeseen. Terolla meni sarjan puoliväliin sopivan linjan ja vauhdin hakemisessa. Löytyihän se lopulta, mutta Tuomas taisi olla jo hieman liian kaukana. Kymppiruudun keilasi ensin Tero tuloksena paikko ja 9. Tuomakselle riitti kymppiruutuun paikko. No olihan siinä pieni jännityksen hetki, kun Tuomakselle jäi kympin ensimmäisestä heitosta kolmen ryhmä paikattavaksi. Paikko onnistui ja peli oli selvä loppupistein 219-206.

Vasemmalta Jukka-Pekka Koivisto (3.) Tuomas Uusinarkaus (1.) Tero Koivisto (2.)